Sanni Kariniemi

Agilityvalmentaja
Agilityhullu

Sanni: Agilityhullu

TIedättekö sen living for agility -sitaatin? No tässä teille siihen yhdet kasvot, olkaapa hyvät! Olen tempautunut agilityyn mukaan ihan pikkutyttönä perheemme sheltin kanssa ja sille tielle jämähtänyt. Rotu, samoin kun säkäluokka (medi) kilpailuissa on myös pysynyt samana. Tällä hetkellä kotonani asustaa 9-vuotias Goa ja tyttärensä Stig, 6, ja Megs, 4kk. Lisäksi laumaamme ihastuttaa 1,5-vuotias Italian tuliainen Luigi, jonka kanssa pääsen jossain vaiheessa siirtymään minulle ihka uuteen minimaailmaan.

Harrastustaustaa agilityssa on siis pikkuisen yli 20 vuotta, ja kilpailuissa olen käynyt lähes saman ajan. Kouluttamisen aloitin jo joskus 15-vuotiaana seurakouluttajana, ja myöhemmin kysynnän (ehkä jollain meriiteillä on ollut tämän asian kanssa tekemistä?) myötä aloin tehdä koulutuskeikkoja enemmänkin. Yrittäjäksi aloin muutama vuosi sitten, ja nykyisin vedän omia viikkoryhmiä sekä valmennusryhmiä pääkaupunkiseudulla sekä pidän viikonloppukoulutuksia. Verkkokurssin tekeminen oli ehkä vain ajan kysymys, ja olenkin tosi innoissani tästä uudesta projektista!

Parhaita hetkiä agilityssa on olleet minkään saavutusten tai mitaleiden sijaan ne, jolloin olen kokenut koirani antavan minulle kaikkensa radalla, ja olemme yhdessä onnistuneet tekemään jonkun opitun asian aivan tajuttoman hyvin. Semmoiset hetket, kun on tuntenut vain kiitävänsä jossain käsittämättömässä kuplassa sen oman parhaan kaverin kanssa, ja tuntuu kuin näkisi kaiken kuin hidastettuna. Siihen kuplaan etsin tietä yhä uudelleen. Minulle se tarkoittaa sitä, että koirani osaa siltä vaaditut tehtävät, ja minä ohjaajana voin aina luottaa siihen. Pidän juoksemisesta ja kovaa liikkumisesta, mutta en pidä jarruttelusta. Koirani täytyy siis pystyä tekemään asioita hyvinkin itsenäisesti, huolimatta siitä, että minä en ole aina täydellinen. Pyrin kuitenkin aina ohjaamaan koiraani parhaani mukaan. (Paitsi jos tarkoituksella treenaan häiriöitä.) Yhteistyö rakentuu siitä, että myös koira voi aina luottaa siihen, että minä edes yritän olla sille selkeä ja johdonmukainen.

Agility on viime vuosina kehittynyt hurjasti, ja jollain tapaa mukana pysyäkseni olen erityisesti panostanut koiran kuuntelu- ja ajattelutaitojen kehittämiseen. Olen huomannut, että on paljon haastavampaa aloittaa kuuntelemisen taitojen kouluttaminen iäkkäämmälle koiralle, kuin juniorille, jolla ei ole minkäänlaista opittua taakkaa kannettavanaan. Pyrin koko ajan kehittämään taitojani kouluttajana, ja miettimään asioita koiran kannalta. Mikä on reilua, miten haluaisin että tämän asia minulle kerrottaisiin, jos olisin siinä itse. Mikä on loogista? Minkälaisia suullisia käskyjä tarvitsen, miten ratkaisen eteentulevia haasteita siten, että voin tehdä ne mahdollisimman nopeasti. Miten voin olla parempi ohjaaja?

Minun koirani eivät todellakaan ole täydellisesti koulutettuja, enkä minä ole täydellinen agilityohjaaja. Mutta se ei estä minua yrittämästä kehittyä yhä paremmaksi. Tässä lajissa ei onneksi ole koskaan valmis! Aina, kun saan vaikkapa kisarataan tutustuessa tunteen – tää me osataan – tässä on hyötyä tästä opitusta asiasta – tässähän mä pääsenkin jo karkuun, tulee hyvä fiilis. Agility on kuitenkin parhaimmillaan tosi helppoa, sehän näyttää siltä kuin siinä ei olisi mitään ihmeellistä. Jokainen lajin aloittanut kuitenkin tietää ne työtunnit sen ”helpon” tekemisen takana. Siihen helppouteen itse pyrin, koska uskon, että sitä kautta saavutetaan myös maksimaalinen nopeus. Ja nopeus taas avaa ovia aivan minne vain. Nähdäänkö siellä?